Putkiurakoitsijan valinta, huomioi nämä viisi asiaa

Nämä viisi asiaa huomioimalla suot itsellesi mielenrauhaa

Putkiurakoitsijan valinta rakennukselle saattaa osoittautua hankalaksi varsinkin jos aijempia urakoitsijakontakteja ei ole.

Referenssit

Tutustu referensseihin.

Aijempi kokemus huokuu itsevarmuutta ja selkeyttä. Jokainen rakentaja haluaa projektiinsa kumppaniksi tekijät, joiden tekemiseen voi luottaa kuin kiveen.

LVI urakoitsijoita kartoittaessa kannattaa tutustua yrityksen referensseihin. Putkiurakoitsijan referenssien läpikäyminen on suurimmalle osalle tilaajista kuitenkin itsestäänselvyys.

Talot ja rakenteet ovat harvoin identtisiä, on hirsitaloa rakentavan tilaajan etu mikäli urakoitsijaksi löytyy putkiurakoitsija joka on toteuttanut esimerkiksi juuri hirsivalmisteisen omakotitalon LVI urakoita.

Maksuerät

Sovi urakasta realistinen maksuerätaulukko.

Hyvä maksuerätaulukko seuraa työn etenemistä selkeästi ja tukee työmaan taloutta.

Kokonaisvaltaisissa LVI urakoissa on tapana laatia maksuerätaulukko. Maksuerätaulukolla varmistetaan  tilaajan sekä urakoitsijan taloudellien velansietokyky koko rakennustyömaan ajan.

Usein huonossa taloudellisessa tilanteessa olevat yritykset pyrkivät kohentamaan talouttaan etupainotteisilla maksuerillä jolloin tilaaja maksaa etukäteen tehtäviä työvaiheita. Tämä on osottautunut myöhemmin virheeksi kun yritys ilmoittaa jättäneensä konkurssihakemuksen.

Takuu

Tutustu urakoitsijan myöntämään takuuseen.

LVI urakoissa normaalikäytäntö asennustyön takuulle on 24 kuukautta kohteen käyttöönotosta.

Laitteille, hanoille ja muille tarvikkeille valmistaja myöntää takuun joka on normaalisti 12-36 kuukautta riippuen tuotteesta ja valmistajasta. Jotkut laitevalmistajat pidentävät takuu aikaa lisätakuulla kun laite rekisteröidään.

Halutessasi mielenrauhaa tuleville vuosille, tutustu tarjouksessa ilmoitettujen laitteiden takuuaikaan ja ehtoihin.

Mikäli et löydä tietoa tarjouksesta, voi asian vielä varmistaa urakoitsijalta ennen urakan hyväksymistä.

Hinta

Vertaa urakkatarjousten sisältö ennen hinnan vertaamista

Urakkatarjouksien sisällössä voi olla runsaasti eroja työssä sekä materiaalissa. Yleisesti hinta edellä hyväksytty tarjous tuo mukanaan urakkarajapinnoissa selvitettävää mikäli kaikkia ei ole kirjattuna tarkasti tarjoukseen.

LVI-materiaalia on tarjolla nykyisin laaja kirjo tuotuna ympäri maailmaa.

Eri valmistajien samankaltaisissa tuotteissa voi olla huomattava hintaero.

Hintaeroon vaikuttaa valmistuksen kulu, valmistajan myöntämä takuu tai muu materiaalituotannon kulu.

Kotimaisuus

Urakoitsijavalinnassa kannattaa myös puntaroida se, kuinka hyvin pystyt hoitamaan kommunikaation myös englanniksi tai muulla vieraalla kielellä.

Komplikaatioiden mahdollisuus kasvaa jos yhteistyöhön ei löydy yhteistä kieltä.

Kansainväliset viittomakielen merkit on hyviä kommunikaatiossa mutta niillä voi olla vaikea selventää esimerkiksi haluasi muuttaa seinä WC elementtiin kaukosäätöisen huuhtelutoiminnon.

Valitsemalla suomalaista palvelua, varmistat kommunikaation sujumisen lisäksi myös kotimaisten asentajien ja yritysten työllistämisen.

Muita blogi kirjotuksiamme:

LVI-urakan kommunikointi käytännössä: tilaajan ja urakoitsijan vastuut, viikkorytmi, dokumentointi
Tekijä Make Kirvesmäki 31. joulukuuta 2025
Näin järjestät LVI-urakan kommunikoinnin käytännössä: yhteyshenkilöt, viestintärytmi, dokumentointi ja miten vältät lisätyöt ja epäselvyydet.
LVI-urakan projektinhallinta ja kommunikointi työmaalla – selkeä vastuunjako, aikataulut ja päätökse
Tekijä Make Kirvesmäki 30. joulukuuta 2025
Ilman selkeää projektinhallintaa ja kommunikointia LVI-urakka ajautuu helposti ongelmiin. Katso yleisimmät syyt ja miten ne vältetään vuonna 2026.
LVI-kustannusten ennakointi ja budjetointi: elinkaari, huoltotiedot, riskikohdat ja päätöspisteet ki
Tekijä Make Kirvesmäki 29. joulukuuta 2025
Näin ennakoit LVI-kustannuksia pitkällä aikavälillä: elinkaari, huoltotiedot, riskikohdat, budjetointi ja päätöspisteet. Vältä yllätykset vuonna 2026.
Tekijä Make Kirvesmäki 28. joulukuuta 2025
Mitä LVI-urakan hintaan pitäisi aina sisältyä?
Tekijä Make Kirvesmäki 27. joulukuuta 2025
Miten lisätyöt ja lisälaskut syntyvät LVI-urakoissa?
Tekijä Make Kirvesmäki 26. joulukuuta 2025
Miksi halvin LVI-tarjous tulee yritykselle usein kalleimmaksi?
Tekijä Make Kirvesmäki 25. joulukuuta 2025
Kiinteä hinta vai tuntiveloitus? Kumpi on yritykselle oikeasti turvallisempi valinta?
Tekijä Make Kirvesmäki 24. joulukuuta 2025
Mistä tiedän, onko LVI-tarjous kohtuullisen hintainen?
LVI-urakan hinnoittelun muodostuminen yrityskiinteistössä: työ, materiaalit, projektinhallinta, aika
Tekijä Make Kirvesmäki 23. joulukuuta 2025
Mistä LVI-urakan hinta yrityskiinteistössä muodostuu? Opit työn, materiaalien, projektinhallinnan ja lisätöiden vaikutuksen sekä miten vertaat tarjouksia.
Tekijä Make Kirvesmäki 22. joulukuuta 2025
Milloin LVI-urakoitsija kannattaa vaihtaa yrityskiinteistössä?
Show More

Etsitkö ammattitaitoista ja asiakaslähtöistä

LVI-urakoitsijaa?

Ota meihin yhteyttä!